Kantaja kuvanluojana

Viimeistelty koordinaatti voi olla enemmän kuin pelkkä asu. Luoluozi vastaa yhdeksänosaisessa tulkinnassaan animen ja romaanin GOSICK maailmaan tavalla, jossa vaatekaapista tulee kuvien lukemisen väline ja kantajasta yhtä aikaa stylisti, arkistonhoitaja ja esiintyjä.

Julkaisun nimi on ”impression Lolita -itsepuvustuksen yhteenveto”, ja tällä huolellisella sanavalinnalla on merkitystä. Kyse ei ole väitteistä, että asut olisi jäljennetty täsmällisesti. Tekijä valitsee Lolita-vaatekaapistaan vaatteita vastaukseksi tiettyihin kohtauksiin ja kuvituksiin: alus- ja yöasuja, aamunutun, raidallisen empirelinjaisen mekon, valkoisia ja violetteja yömekkoja, Cordeliaan yhdistettyjä arkivaatteita, juhlapuvun ja taikuriasun.

Jokainen rinnastus alkaa tunnistamisesta. Raidasta, hihasta, väristä tai mittasuhteesta tulee se lähdeteoksen osa, joka halutaan siirtää eteenpäin. Lopputulos on uskollinen tunnelmalle teeskentelemättä, että kuvitteellinen vaate olisi rakennettu uudelleen pisto pistolta.

Tulkinta alkaa siitä, mitä vaatekaapissa jo on

Täsmällinen cosplay rakentaa asun yleensä nimetyn hahmon ja tietyn vaatetuksen ympärille. Impression styling puolestaan perustuu väljempään samankaltaisuuteen. Siinä kysytään, mihin jo olemassa oleva pusero pystyy, miten tuttu hame muuttuu uuden viitteen kautta tai voiko bonnet välittää kuvituksen tunnetilan.

Tämä menetelmä antaa vaatekaapille muistin, joka ulottuu brändien julkaisupäiviä kauemmas. Vaate voi säilöä kohtaamisia kirjojen, animaation ja aiempien kuvien kanssa. Sen identiteetti ei tyhjene nimeen, jolla se alun perin myytiin. Uuteen yhdistelmään liitettynä siitä tulee todiste siitä, miten kantaja on tulkinnut toista teosta.

Rinnakkainen esitystapa tekee tulkinnasta julkista. Pelkän ihailun sijaan voimme vertailla. Valkoisessa asussa yhteys rakentuu pehmeydestä, vaaleasta volyymista ja kodikkaasta läheisyydestä. Raidallisessa asussa pystysuuntainen rytmi ja korotettu vyötärö tekevät enemmän kuin täsmälliset yksityiskohdat. Tekijä jättää riittävästi eroja, jotta tulkinta pysyy näkyvänä.

Kantaja muokkaa fiktion ja elämän välistä etäisyyttä

Fiktioon perustuvasta pukeutumisesta puhutaan usein pakenemisena. Tällainen näkemys sivuuttaa sen käytännöllisen älykkyyden, jota kuvan tuominen todelliseen huoneeseen ja todelliselle keholle vaatii. Kankaalla on painoa. Hihan täytyy sallia liike. Väri reagoi saatavilla olevaan valoon. Kantaja valitsee, mitkä mahdottomuudet säilytetään ja mitkä käännetään todellisuuden kielelle.

Juuri tässä muokkaamisessa tekijyys tulee esiin. Alkuperäinen hahmo on edelleen yksi lähde, mutta ei lopullisen valokuvan ainoa tekijä. Kantaja tuo mukaan kehonsa, vaatekaappinsa ja makuhistoriansa. Ympäristö määrittää mittakaavan. Kamera ratkaisee, mikä säilyy kuvana. Itse tyylitelty koordinaatti muistuttaakin vähemmän sivun kopioimista kuin siihen viittaamista uudessa visuaalisessa esseessä.

Valokuvallinen ennakkotapaus kaupungissa

Cao Fein vuonna 2004 valmistunut Cosplayers tarjoaa hyödyllisen vertailukohdan, kun pohditaan tätä siirtymää fiktiivisestä kuvasta elettyyn tilaan. Teos kuuluu cosplayn ja nykytaiteen, ei Lolita-muodin piiriin, joten kulttuureja ei pidä sulauttaa toisiinsa. Yhteys on menetelmällinen. Taiteilija kuvailee virallisella sivustollaan pelihahmoiksi pukeutuneita nuoria, jotka liikkuvat kaupungissa ja toimivat kuvitellun maailman sisällä samalla, kun heidän allaan oleva aineellinen maailma pysyy muuttumattomana.

Teoksessa A Mirage kaksi naamioitunutta hahmoa on vaalean kaupunkisiluetin reunustamalla niityllä. He istuvat täplikkäiden ja raidallisten eläinhahmojen päällä, ja toisen pään ylle kerääntyy mustia ilmapalloja. Näyttämölle aseteltu kohtaus on ilmeinen, mutta sen ympäristö on painokkaasti todellinen: ruohoa, kukkia, usvaa ja kerrostaloja. Fantasia ei korvaa kaupunkia. Se luo väliaikaisen tavan liikkua sen halki.

GOSICK-julkaisu on mittakaavaltaan pienempi ja tehty toiselle yhteisölle, mutta sekin rakentuu alkuperäisteoksen ja maailman väliseen tilaan. Hahmon kuvaa ei pueta sellaisenaan. Se suodattuu saatavilla olevan vaatekaapin, tekijän kehon ja valokuvan rajauksen läpi. Tämä välimatka on hedelmällinen.

Henkilökohtaisesta arkistosta voi tulla kritiikkiä

Vaatekaappijulkaisu on helppo sivuuttaa pelkkänä esittelynä tai kuluttamisena. Yhdeksän asukokonaisuuden yhteenveto vaatii kuitenkin tarkempaa lukemista. Valinta, järjestys ja vertailu muuttavat henkilökohtaiset valokuvat kuvia koskevaksi argumentiksi. Tekijä tunnistaa toistuvia visuaalisia kysymyksiä, kokeilee niihin useita vastauksia ja pitää viitteet mukana.

Tämä on vaatteilla toteutettua kritiikkiä. Sen ei tarvitse jäljitellä akateemista proosaa, sillä todisteet ovat näkyvissä. Raidallinen mekko on rinnakkain mieleen tuomansa kuvituksen kanssa. Valkoinen asukokonaisuus kokeilee, kuinka lähelle tunnelmaa voi päästä ilman täsmällistä jäljittelyä. Lukija voi olla samaa tai eri mieltä tai huomata uuden yhteyden.

Kantajan kutsuminen kuvantekijäksi ei häivytä suunnittelijoita, valokuvaajia tai alkuperäisiä taiteilijoita. Se vain sijoittaa ketjuun vielä yhden tekijän. Hän päättää, mitä vaatekaappiin päätyy, mikä kuva ansaitsee vastauksen ja miten keho kantaa tuon vastauksen maailmaan.

Lähteet ja kuvatiedot

• Luoluozi, ”GOSICK Victorique-inspired Lolita self-styling summary II”, Xiaohongshu.
• Cao Fei, Cosplayers, 2004, video, 8 minuuttia. Kuvaus taiteilijan virallisella verkkosivustolla.
• Cao Fei, A Mirage, 2004, C-print, 75 × 100 cm, valokuvasarjasta Cosplayers.